

Training for Warriors Challenge on kahdeksan viikkoa kestävä hyvinvointihaaste, jonka aikana elämäsi löytää uuden suunnan ja syntyy näkyviä tuloksia. TFW-metodin kehittäjä ja huippuvalmentaja Martin Rooney on luonut ohjelman ammattiurheilijoiden valmennuksen pohjalta sopimaan tavallisille kuntoilijoille. Challenge on erinomainen tapa ottaa haltuun säännöllinen harjoittelu, terveellinen ruokavalio ja löytää sisäinen taistelija.
Kenelle kahdeksan viikon Warrior Challenge on tarkoitettu
Parempaan kuntoon tähtääville ja ikuisille laihduttajille
Challenge sopii sinulle, jos esimerkiksi rappusissa kävely hengästyttää sinua kohtuuttomasti, bussille juokseminen tuntuu mahdottomalta tai verensokeriarvot huitelevat aivan liian korkealla. Challengen huippuvalmentajat valmentavat sinut aloittelijanakin tekemään kaikki liikkeet turvallisesti ja omalle kunnolle sopivalla tavalla. Jokaisessa valmennussessiossa valmentajamme opettavat kaikki liikkeet huolellisesti ennen varsinaisen treenisuorituksen alkamista. Nyt voit lopettaa laihduttamisen ja aloittaa elämäntapojen muuttamisen.
Kaiken kokeilijoille
Oletko kokeillut elämäsi aikana kymmeniä eri urheilu- tai liikuntalajeja ja ryhmäliikuntamuotoja? Tuntuuko, että liikunnan kipinä on joskus vähän hukassa ja treeneihin lähteminen tuntuu työläältä? Challengen aikana syntyvä huikea ja poikkeuksellinen ryhmähenki innostaa sinut uuteen alkuun. Tehokkaasti kunnon kehittymiseen rakennettu treeniohjelma pitää tehokkaasti yllä motivaation liekkiä.
Kiireisille uraihmisille tai ruuhkavuosien keskellä rämpiville
Oletko niin kiireinen, että treenin sijoittaminen kalenteriin tuntuu mahdottomalta? Kiire on helppo tekosyy, jonka taakse voi piiloutua, jos elämänmuutos ei meinaa onnistua. Challenge tarjoaa todella tehokkaan keinon elämänmuutoksen tekemiseen. Kahdeksan viikon aikana huomaat, miten kunnon kohoaminen lisää energiaa ja saat asioita helpommin tehtyä. Treeni on suunniteltu niin, että tunti riittää. Tekeminen on suunniteltua, järjestelmällistä ja koko ajan progressiivista.
Sinun ei tarvitse itse tehdä suunnittelua, huippuvalmentajat ovat tehneet sen puolestasi. Suunnanmuutoksen ensimmäinen askel on Challengeen ilmoittautuminen.
Lisää itseluottamusta haluaville
Haluatko löytää itsestäsi uusia voimavaroja? TFW-metodi perustuu haastamiseen, innostamiseen ja uusien elämäntapojen omaksumiseen. Challenge-ryhmässä ei kilpailla keskenään, vaan kannustetaan muita onnistumaan, jolloin jokainen osallistuja saa nauttia hyvästä fiiliksestä kuntotasostaan riippumatta. Challenge on rakennettu tarkkaan mietityn filosofian pohjalle tukemaan osallistujien fyysistä ja psyykkistä kehitystä kannustavalla otteella. Vuosien aikana tuhannet ihmiset ovat löytäneet sisäisen taistelijan Challenge-hyvinvointihaasteissa.
Ota sinäkin ensimmäinen askel kohti sisäisen warriorisi löytämistä.
Mitä Challenge sisältää
• TFW Konalan huippuvalmentajien tehokkaat treenit kahdeksalle viikolle sisältäen kaksi Warrior Challenge -tuntia sekä kaksi vapaavalintaista lukujärjestyksen mukaista Hurrikaani-tuntia viikossa.
• Kaksi innostavaa ja asiantuntevaa ravintoluentoa, joista yksi toteutetaan TFW Konalan tiloissa ja toinen Facebook Live:ssä.
• Kaksi Inbody-mittausta sekä kaksi kuntotestiä, joiden avulla todennamme 8 viikon aikana tapahtuneen kehityksen.
• “Nuku hyvin, jaksa paremmin” Unikulman luennon, jonka avulla taistelijat ymmärtävät paremmin nukkumisen, palautumisen ja unen merkityksen.
• Yksityisen Warrior Challenge Facebook-ryhmän, jossa valmentaja sparraa haasteeseen osallistuvia ja ryhmäläiset kannustavat toisiaan sekä pitävät yhteyttä salin ulkopuolella.
• Warrior Tracker ™ Online -harjoituspäiväkirja käyttöoikeudet (www.warriortracker.com), johon taistelijat voivat tallentaa harjoittelun tulokset, suunnitella voimaharjoittelun vastusten määrää, asettaa itselleen tavoitteita ja seurata helposti kehitystään.
• Jokainen osallistuja saa TFW Konala Warrior Challenge t-paidan muistoksi ja ylpeydellä kannettavaksi.
Tänään on ainoa päivä, jolloin voit tehdä muutoksen. Eilinen meni jo ja huominen ei ole vielä tullut. Ota siis ensimmäinen askel suunnan muutokseen.
Ilmoittaudu mukaan kahdeksan viikon hyvinvointihaasteeseen