

TFW Konalan valmentajatiimi etsii joukkoonsa huippuvalmentajaa ja pyydämme apuasi etsintään.
Huippuvalmentajan ominaisuudet:
• Innostuu uuden oppimisesta eli on valmis hiomaan omaa suoritustekniikkaansa tunti tunnin jälkeen huippuunsa, jotta voi opettaa niitä myös muille. Fyysinen sekä mentaalinen harjoittelu on huippuvalmentajalle intohimo ja itsestäänselvyys.
• Levittää ympärilleen kannustavaa ja innostunutta ilmapiiriä ja haluaa auttaa ihmisiä löytämään sisäisen taistelijansa.
• Hänellä on kokemusta useamman vuoden ajalta toiminnallisesta harjoittelusta, joten esimerkiksi etunojapunnerrukset, kyykyt, maastavedot ja leuanvedot ovat tulleet tutuiksi.
• On toteuttanut ryhmäohjauksia tai valmennuksia. Tai ainakin tuntee kutsumusta ryhmien kanssa työskentelemiseen.
• On jo tutustunut TFW-metodiin tai on erittäin kiinnostunut toiminnallisesta ja järkevästä harjoittelusta.
• Koska TFW Konala sijaitsee Helsingin Konalassa, niin tulevan huippuvalmentajan tulee asua jossain pääkaupunkiseudulla tavoitettavan matkan päässä.
• On käynyt vähintään TFW Level 1 koulutuksen tai on innoissaan ilmoittautumassa seuraavalle mahdolliselle kurssille.
Kuka sinulle tuli tästä kuvauksesta mieleen? Ilmianna itsesi, kaverisi tai vaikka sukulaisesi, niin olet mukana rakentamassa menestystarinaa!
Tarjolla on tuntityötä, joten työ sopii hyvin opiskelun tai muun työn oheen.
Päävalmentajamme Johanna Verho odottaa yhteydenottoasi
puh: 040 7020 383
email: johanna@tfwkonala.fi
Tätä ilmoitusta saa levittää mahdollisimman laajalle.