

Maastaveto on treeniliikkeiden kuningas. Sosiaalisen median ansiosta kaikki voivat tutustua uusiin, ennennäkemättömiin treeniliikkeisiin koska tahansa. Tämän takia peruspunttailu onkin muuttunut monipuolisemmaksi kuin ikinä aikaisemmin ja salilla tehtävät harjoitteet vaativat yhä useamman ominaisuuden hallitsemista. Räjähtävyys, tasapaino ja ketteryys ovat nykyään samalla viivalla kuin perinteinen, raaka voima. Joskus some-hype saattaa innostaa kokeilemaan erikoisuuksia ja mitä kummallisempia haastesettejä, mutta koska some-evoluutio ei ole vielä vaikuttanut ihmiskehon toimintoihin, niin kannattaa treenissäkin keskittyä toimiviin perusasioihin.
Mikä on oikeasti tehokkain treeniliike?
Vaikka treenimaailman tyylisuuntaukset ovat vaihtuneet ja somesta löytää muutamalla klikkauksella harjoitteita, joita ei ehkä voinut kuvitella olevan olemassakaan, kaikista tehokkaimmat liikkeet pohjautuvat kuitenkin edelleen ihmiskehon päätoimintoihin. Oleellisin niistä onkin nosto. Me ajaudumme päivittäin tilanteisiin, jossa meidän täytyy pystyä hyödyntämään vartaloamme nostoliikkeeseen ja oikealla tekniikalla suoritettuna tarvitsemme siihen käytännössä kaikkia lihaksiamme samanaikaisesti. Siksi voimmekin todeta, että maastaveto on kaikista tehokkain treeniliike.
Maastaveto ja sen kokonaisvaltainen vaikutus
Maastaveto on kokovartaloliike. Aktiivisimpia lihasryhmiä maastavedon aikana ovat takareidet, pakarat, selän ojentajat, vatsalihakset, pohkeet, leveä selkälihas, lantionpohjan lihakset, etureidet, olkapäät ja käsivarret, siis lähes kaikki kehomme lihakset. Koska maastaveto rasittaa niin montaa lihasryhmää kerralla, se myös kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa kuin eristävät liikkeet, eli toisin sanoen polttaa enemmän rasvaa. Toisaalta se myös kehittää lihaksia monipuolisesti, jolloin lopputulokseksi saadaan huomattavasti kiinteämpi ja toimivampi vartalo. Lisäksi maastaveto oikein tehtynä tehoaa keskivartalon tukilihaksiin ja näin ollen kohottaa ryhtiä, hillitsee selkävaivoja ja ehkäisee loukkaantumisia.
Vaikka maastaveto on yksi kolmesta voimanostoliikkeestä ja se tunnetaan myös tärkeänä osana kehonrakentajan treeniohjelmaa, aloittelijan ei missään nimessä kannata säikähtää. Maastavedon hyödyt ovat kiistattomia tavoitteeseen, ikään tai sukupuoleen katsomatta!
Maastaveto – muista huolellinen tekniikka!
Toiminnallinen harjoittelu on kaiken treenin A ja O ja maastaveto on toiminnallisen harjottelun kuningasliike. Toiminnallisessa harjoittelussa kaikista tärkein tekijä on kuitenkin ennen kaikkea turvallinen tekniikka ja maastavedon ainoaksi varjopuoleksi voikin nimetä sen haastavuuden – ilman oikeaoppista tekniikkaa kyseistä liikettä ei kannata tehdä lainkaan. Aloittelijoiden yleisimpiin sudenkuoppiin kuuluu lapaluita liikuttavien lihasten puutteellinen voima, joka saa yläselän pyöristymään ja pahimmassa tapauksessa aiheuttamaan välilevyn pullistuman. Muita ongelmia voi olla esimerkiksi keskivartalon heikkous, vajaat liikeradat tai riittämätön liikkuvuus.
Huolehdi siis kehostasi tekemällä maastavetoa, mutta laita terveytesi etusijalle ja käy tekniikat läpi ammattilaisen kanssa. Maastavetoa pääset harjoittelemaan esimerkiksi TFW Konalan peruskurssilla. Kurssin aikana käymme läpi myös muut toiminnallisen harjoittelun kannalta oleelliset liikkeet turvallisesti ja selkeästi. Lue lisää TFW Peruskurssista.